Yamarin Cross 75BR
Uudistettu Cross 75BR!
Moderni muotoilu kohtaa äärimmäisen mukavuuden.
Cross-malliston suurin, suosittu 75 Bow Rider on saanut täysin uuden ilmeen, joka nostaa lippulaivan kaikki parhaat puolet esiin. Alumiinirungon ja lasikuitukannen kestävä ja tyylikäs yhdistelmä näyttää ja tuntuu paremmalta kuin koskaan.
Suunnittelun kärkenä on ollut ennen kaikkea turvallisuus, käytännöllisyys ja mukavuus, varsinkin veneen avotilojen kohdalla. Sekä perästä että keulasta löytyy iso avotila, jossa mahtuu mukavasti viettämään aikaa perheen ja ystävien kesken. Tuulilasin erinomainen muotoilu pitää huolen, että myös takapenkin matkustajat pysyvät suojassa ajoviimalta vauhdikkaammillakin retkillä. Selkeät kulkuväylät sekä isot, tasaiset astinpinnat ja askelmat tekevät liikkumisen, veneeseen nousun ja lastauksen helpoksi ja turvalliseksi. Esimerkiksi isot uimatasot veneen perässä helpottavat rantautumisia ja toimivat erinomaisesti vesiurheilussa.
Navigointi on helpompaa kuin koskaan aiemmin vakiovarusteisiin kuuluvan, ison ja selkeän Q wide -kosketusnäytön ansiosta. Näytölle saa paljon dataa näkyviin yhdellä kerralla, ja näkymää on mahdollista jakaa ja räätälöidä juuri omiin tarpeisiin sopivaksi. Lisäksi Q-älynäytön mukana tulee Digital switching -toiminto, jonka avulla mm. veneen tuulettimia ja valoja voi säätää digitaalisesti. Tehdasasenteisena lisävarusteena on saatavana vesihihtokaari innokkaille vesiurheilijoille, keulaporras helpottamaan veneeseen nousua sekä keulapotkuri takaamaan sulavat rantautumiset kaikissa olosuhteissa.
Uusi Cross 75 BR on mahdollista saada sekä kestävällä alumiinikannella että mukavalla, Softdeck-kansimateriaalilla, joka ei ole märkänäkään liukas. Ruhtinaallinen 300 litran bensatankki mahdollistaa pidemmätkin veneretket ilman tarvetta välitankkauksille.
Tekniset tiedot ja hinnat
- Moottorin tehoalue 150 hp - 300 hp
- Moottorin rikipituus Extrapitkä
- Suurin nopeus jopa 50 solmua
- Moottorivaihtoehto
- Yamaha F300XCB
- Yamaha F300XSB2
Vakiovarusteena mm.
- Ankkuriboksit keulassa ja perässä
- Kyynärnojat kuljettajalle ja apukuljettajalle
- Kuomukotelo
- Väliovi tuulilasin alla
- Lepuuttajan kiinnikkeet
- Sammutin
- Polttoainesuodatin
- Hydraulinen ohjaus
- Integroidut kulkuvalot
- Lukittavat säilytystilat
- Mukiteline
- Offshore-istuimet ja istuintyynyt
- Virranulosotto 12V / USB
- Lepuuttajatelineet
- Kaiteet, knaapit ja kansiheloitus (RST)
- Tilttiratti
- Kaksoisakkujärjestelmä
- Tuulilasinpyyhkimet sb- ja bb-puolelle
- Yamaha Y-COP ajonesto
- Cross Q wide
- Digital switching
- Isot uimatasot
- Uimaportaat
- Valomasto, irrotettava
- Manuaalinen ja automaattinen pilssipumppu
- Kiinteä polttoainetankki, 300 litraa
- Trimmitasot
- Tuulilasi karkaistua lasia
- Rosterinen tuulilasin karmi
- U-mallinen sohva
- Istuskelutila keulassa
- Entertainment
- Led kansivalot
- Keulapotkurivalmius
- Peräkuomu
Lisävaruste
Premium Edition sisältää:
- Vesihiihtokaari
- Keulapotkuri
- Jääkaappi
- Keulaporras
- Rantautumispaketti
Tehdasasenteiset lisävarusteet:
- Alumiiniturkki
- Fishfinder
- Sonar
- Ais-vastaanotin
- Entertainment+
- Ankkurivinssi kaukosäätimellä
- Lämmitin
- Offshore joustojalat
- Henkilömäärä 9
- Paino (ilman moottoria) 1350 kg
- Leveys 2.47 m
- Kokonaispituus 7.37 m
- Polttoainetankin tilavuus 300
Pakettihinnat:
Yamarin Cross 75BR Q edition + Yamaha F300XCB
84 000 € Kampanja Premium edition 3000 €
Yamarin Cross 75BR Q edition + Yamaha F300XSB2
88 300 € Kampanja Premiun edition 3000 €
Toimituskulut lisätään hintaan